Saunamökit ja saunarakennukset

Mietitkö sinäkin saunarakennuksen tai saunamökin rakentamista? 

Euroopassa on kylvetty keskiajalta lähtien. Se on sekä mukava että miellyttävä tapa peseytyä sosiaalisessa ja rennossa ympäristössä. Lisäksi on terveellistä antaa hien puhdistaa bakteerit ja kuona kehostasi. Kun saunaa ei käytetty saunomiseen, siellä kuivattiin ennen vaatteita, viljaa ja mallasta, sekä savustettiin ruokaa.

Nykyisinkin pihasauna omalla tontilla on monen unelma. Sauna-sanan on aiemmin katsottu tarkoittaneen alun perin lämmitettyä maakuoppaa tai poteroa. Nykyisin se tarkoittaa tilaa, jossa voi istua lämmössä ja nauttia ja josta pääsee viilentymään tai kastautumaan järvessä, lammessa tai vaikka altaassa. Jos sinulla on uima-allas tai talosi tai mökkisi sijaitsee järven tai meren rannalla, soveltuu pihasauna entistä paremmin projektiisi. Mikään ei ole hienompaa kuin käydä kastautumassa viilentävässä vedessä, kun ensin olet grillannut vartalosi saunan lempeydessä. Todella nautinnollista.

Saunan rakentamisen ei tarvitse olla vaikea projekti

Valitettavasti monen unelma omasta pihasaunasta jää vain unelmaksi, vaikka voit nykyisin ostaa saunan rakennustarvikkeet valmiina pakettina ja toteuttaa unelmasi omasta pihasaunasta. Polhus toimittaa sinulle tarpeidesi mukaisen paketin sisältäen kaikki saunan osat, kaiken puutavaran, ikkunat, ovet ja – jos asiakas haluaa – kiukaan: sähkökiukaan tai puulämmitteisen kiukaan. Saunojen tarvikepaketit on koottu niin, että saunan kokoaminen ohjeiden mukaisesti onnistuu myös niiltä, joilla ei ole aiempaa kokemusta talojen rakentamisesta. Lisäksi asiantuntijamme auttavat sinua tarvittaessa puhelimitse tai sähköpostitse siihen asti, että saunasi valmistuu.

Laaja valikoima saunamökkejä ja saunarakennuksia

Joskus suurin ongelma on valita oikeanlainen saunamökki tai saunarakennus. Markkinoilla on lukuisia useita eri malleja, eri materiaaleja ja puulajeja, pienillä tai isoilla ikkunoilla, puukiukaalla tai sähkökiukaalla, vain muutamia mainitaksemme. Ehkä haluat pienen, nopeasti lämpenevän saunan, jossa koko perhe mahtuu saunomaan useita kertoja kesässä ja voit käyttää saunaa ulkokalusteiden säilytykseen talvella. Tai ehkä haluat ison saunarakennuksen, jossa on saunan lisäksi pukuhuone tai vilpola, jossa voit viettää aikaa isommalla seurueella. Ehkä hankit lisäksi vielä kylpytynnyrin ja kokoat todellisen kotikylpylän! Kuka tietää, vaikka viettäisit jatkossa enemmän aikaa saunassasi kuin kotonasi.

Muista, että vain mielikuvituksesi asettaa rajoja saunaunelmallesi. Yritämme järjestää kaiken tarvittavan saunamökistä kiukaaseen, savupiippuun, lauteisiin, lämpömittariin ja valaistukseen.

Lue lisää

Saunamökit

  • Korkealaatuinen puutavara
  • Yksinkertainen asennus
  • Ilmainen toimitus
Sauna Hannu

Sauna Hannu

9,96 m²
6 990 €

Hannu on reilun kokoinen saunamökki modernilla ulkonäöllä. Mökki toimitetaan valmiina rakennussarjana – sisältäen mittaan sovitetut lauteet haavasta!

Lue lisää
Sauna Jari

Sauna Jari

14,8 m²
8 890 €

Siisti salvotusta puusta valmistettu, modernilla designilla varustettu saunamökki 7–8 hengelle. Saunan kauniilla haapalauteilla voitte nauttia pitkistä löylyistä. Tee kuten monet tyytyväiset Polhus-asiakkaat ja valitse yksi kätevistä rakennuspaketeistamme, niin saat rakennettua saunan nopeasti. Sitten tarvitset vain ystäviä saunakavereiksesi ja voit ottaa saunan juhlavasti käyttöön!

Lue lisää
Sauna Henri

Sauna Henri

14,8 m²
8 390 €

Siisti, salvotusta materiaalista valmistettu saunamökki 7–8 hengelle. Suuret ikkunaosat tuovat mökkiin modernin ulkoasun ja tarjoavat suoran näköyhteyden luontoon. Pukuhuone soveltuu loistavasti vaatteiden vaihtoon ja seurusteluun. Tee kuten useat tyytyväiset Polhus-asiakkaat ja valitse tyylikäs saunamökki! Kätevän rakennuspaketin avulla rakennatte saunan vain parissa päivässä. Psst! Mittaan sahatut haapalauteet sisältyvät pakettiin!

Lue lisää
Sauna Olli

Sauna Olli

4 m²
4 590 €

Pieni ja viihtyisä 4 m² sauna isoilla ikkunoilla. Toimitetaan rakennussarjana – mukana kauniit haapalauteet!

Lue lisää
Sauna Jorma

Sauna Jorma

4 m²
3 890 €

Vaalean tyylikäs salvottu hirsisauna kahdella ikkunalla – mukana kauniit haapalauteet.

Lue lisää
Sauna Jussi

Sauna Jussi

Jussi 4 m²
3 990 €

Ikioma sauna on monen unelma. Jussi on varteenotettava vaihtoehto silloin, kun etsit mutkatonta ja kätevän kokoista saunaa, jonka ajaton design sopii tontille kuin tontille. Jussi toimitetaan valmiina rakennussarjana, johon kuuluvat myös kauniit haapalauteet.

Lue lisää
Sauna Kivi

Sauna Kivi

4 + 4 m²
6 890 €

Salvottu hirsisauna, jossa isot ikkunat ja kaksi huonetta. Toimitetaan rakennussarjana – mukana kauniit haapalauteet.

Lue lisää
Sauna Paavo

Sauna Paavo

4 + 4 m²
5 990 €

Tilava sauna, jossa löylyhuone, pukuhuone ja useampi ikkuna. Toimitetaan rakennussarjana – mukana kauniit haapalauteet!

Lue lisää
Sauna Timo

Sauna Timo

8,51 m²
5 790 €

Timo on viihtyisä sauna modernilla ulkonäöllä. Mökki toimitetaan valmiina seinäelementteinä helppoa asennusta varten. Kauniit saunan lauteet haavasta sisältyvät!

Lue lisää
Sauna Vinja

Sauna Vinja

4 + 4 m²
5 790 €

Ylellinen sauna erillisillä osastoilla sekä terassilla

Lue lisää
Sauna Folkbastun

Sauna Folkbastun

4 m² + 4 m²
5 490 €

Tilava saunamökki kahdella 4 m² huoneella ja terassilla

Lue lisää
Sauna Oscar

Sauna Oscar

Valmiiksi asennettu 6,2 m²
14 190 €

Täysin valmis saunamökki, joka toimitetaan valaistuksen, lauteiden ja paneelien kanssa.

Lue lisää

Tynnyrisaunat